Oletko sinä seuraava LrU:n uimaopettaja, valmentaja ja ohjaaja? Etsimme tekijöitä, jotka saavat lapset viihtymään vedessä. Hae meille töihin!

Oletko hakemamme henkilö?

Haemme Lappeenrannan Uimareiden uimaopettaja- ja valmentajaporukkaan osaavia, innostuneita ja sitoutuneita työntekijöitä. Tehtävät ovat osa-aikaisia ja sopivat hyvin esimerkiksi opiskelujen, muun työn tai muun elämäntilanteen oheen. Työtä on tarjolla erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin sekä koululaisuintien osalta päiväsaikaan.

Uimaopettajan tehtäviisi kuuluu mm.

Uimaopettajana vastaat uimaopetuksesta seuran kurssi- ja harrastetoiminnassa. Työtä voi olla tarjolla esimerkiksi lasten uimakouluissa tai koululaisuintien opetuksessa.

Tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi:

  • uimaopetus – ryhmän turvallisuudesta ja opetuksen sujuvuudesta huolehtiminen
  • yhteistyö muiden uimaopettajien, ohjaajien, valmentajien ja seuran toimihenkilöiden kanssa
  • tarvittaessa koulujen uinninopetus 1.–3. luokkalaisille

Koululaisuintien opetus sijoittuu pääsääntöisesti päiväsaikaan. Muu kurssi- ja harrastetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin.

Uimaopettajalta edellytämme:

  • Aiempi kokemus lasten kanssa työskentelystä
  • Vähintään 18 vuoden ikä
  • SUH uimaopettajatutkinto
  • Liikunta-alan koulutusta

Apuohjaajan tehtäviisi kuuluu mm.

Apuohjaajana toimit uimaopettajan tai valmentajan tukena lasten ja nuorten ohjaamisessa. Tehtävä sopii hyvin esimerkiksi ohjaustyöstä, uinnista tai seuratoiminnasta kiinnostuneelle henkilölle, joka haluaa kartuttaa kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.

Tehtäviisi voi kuulua esimerkiksi:

  • lasten ja nuorten ohjaamisen tukeminen
  • harjoitusten ja opetustilanteiden valmistelu ja avustaminen
  • turvallisen, kannustavan ja myönteisen ilmapiirin luominen
  • ryhmän toimintaan osallistuvien lasten huomioiminen yhdessä vastuuohjaajan kanssa

Hakijoiden eduksi katsotaan:

  • myönteistä ja kannustavaa otetta lasten kanssa toimimiseen
  • vastuullisuutta, luotettavuutta ja sitoutumista
  • yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja
  • joustavuutta ja oma-aloitteisuutta

.Voit hakea seuran työtehtäviin myös ilman aiempaa kokemusta – koulutamme uusia ohjaajia mielellämme!

Muuta huomioitavaa:

  • Tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisteriote, joka vaaditaan kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä.
  • Työn aloitus sopimuksen mukaan.

Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen rekrytointi.lru@lappeenrannanuimarit.fi viimeistään 3.8.2026 mennessä. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.

Lisätietoja:

Lappeenrannan Uimarit ry

toiminnanohjaus.lru@lappeenrannanuimarit.fi