Vauva- ja perheuinnin ohjaaja Kirsi Lindqvist palkittiin yli 30 vuoden seuratyöstä

Johtokunta palkitsi vauva- ja perheuinnin ohjaaja Kirsi Lindqvistin yli 30 vuoden pitkäjänteisestä seuratyöstä ja erityisesti vauvauintitoiminnan mahdollistamisesta Lappeenrannan Uimareilla. Toivomme, että yhteistyömme jatkuu syksyn toiminnan suunnittelun parissa!

Kirsi toteaa, että vauva- ja sisarusuinti ovat olleet suosittuja koko perheen yhteisiä harrastuksia näiden kuluneiden vuosien aikana ja edelleen ryhmämme kiinnostavat uusia vauvaperheitä: "Ilokseni olen saanut tutustua moniin alueemme vauva- ja sisarusperheisiin tämän harrastuksen ohjaajana. Vaikka lauantai aamuna väsyttäisi ohjaamaan lähtiessä, niin ensimmäisten iloisten vauvojen ja vanhempien kasvojen myötä ja touhun altaassa käynnistyessä väsymys viimeistään katoaa.
Nythän joissain perheissä on jo "toinen kierros" vauvauintia menossa, kun 90-luvulla vauvana vanhempiensa kanssa uimassa käyneet tulevat nyt itse vanhempina uimaan omien vauvojensa kanssa. Harrastuksen jatkuminen sukupolvelta toiselle on minulle ohjaajana palkitsevaa palautetta perheiltä.
Ilolla jatkan ohjaamista arvostamassani harrastustoiminnassa!"

Kiitos Kirsi!
 

Lappeenrannan Uimareiden johtokunta